
Tiivistyvässä kaupunkirakenteessa ei jää riittävästi tilaa elintärkeille viheralueille, joten katot ja kannet on rakennettava kasvipeitteisiksi niin laajalti kuin se on mahdollista. Kasvillisuudella on keskeinen osan kaupunkilaisten viihtyvyyden ja hyvinvoinnin lähteenä. Puut ja pensaat käyttävät hiilidioksidia ja sitovat haitallisia pienhiukkasia sekä tuottavat happea yhteyttämisprosessin lopputuloksena. Samalla ne luovat kodin kaikenlaisille ja kaiken kokoisille muille eläville organismeille. Ilman elämää kaupungit kuolevat. Erityisen merkityksellisiä viherkannet ja -katot ovat hulevesien (sade-, valuma- ja
sulamisvedet) hallinnassa. Moderneissa kaupungeissa on yhä vähemmän vettä läpäiseviä pintoja, jotka kykenevät varastoimaan hulevesiä ja lopulta suodattamaan ne pohjavedeksi. Ilmaston muuttuessa sademäärät Suomessa kasvavat ja erityisesti rankkasateiden ennustetaan lisääntyvän. Tiivistyvän kaupungin viemäriverkostoa ei ole rakennettu selviytymään tällaisesta. Koko viemäriverkoston uusiminen on niin kallista, että se ei tule kysymykseen. Viherkansilla ja –katoilla, silloin kun ne suunnitellaan ja rakennetaan oikein, on erittäin suuri vettä varastoiva ja viivyttävä vaikutus. Pitkän aikavälin mittaukset ovat osoittaneet, että jopa suhteellisen ohutrakenteisilla ratkaisuilla saadaan n. 70% vähennys viemäristöön menevästä vedestä. Myös se tosiasia, että rankkasateen aikana viherkatot ja –kannet pystyvät myös varastoimaan vettä ja ylijäämäinen vesi valuu viemäristöön viiveellä, joka myös helpottaa viemäriverkoston toimintaa ääriolosuhteissa. Tarvittaessa viherkansille on helppo rakentaa myös kasettityyppisiä vedenkeräysmoduleita, jotka moninkertaistavat varastointikapasiteetin. Tätä kerättyä sadevettä voi hyödyntää esim. kasvillisuuden kastelussa.
Viherkansien –ja kattojen hyötyjä löytyy paljon enemmänkin, mutta hulevesien hallinta on keskusta-alueilla erittäin tärkeää. Jos niin haluamme, voimme tehdä kasvavista kaupungeistamme todella miellyttäviä.
